[wooslider slider_type="slides" layout="text-left" overlay="natural" thumbnails="default" link_slide="true" display_title="true" imageslide="true" order="DESC" order_by="date" size="full"]

Äkäslompolon historiaa

Viimeisen jääkauden päätyttyä ja tuntureiden paljastuttua asuttivat kivikauden ihmiset Ylläsjokisuuta nykyisen Kolarin kirkonkylän tienoilla. Kun jääjärvien pinnat laskivat, siirtyi asutus pohjoisempaan ja siten myös Äkäslompolon kylään.

Saamelaiset asuttivat kylää ja sen liepeitä löyhinä yhdyskuntina. He olivat täysin riippuvaisia riistamaista, kalastuksesta ja villipeuran pyynnistä. Peuranpyynnistä muodostui vähitellen nykyisen poronhoidon perusta. Viimeiset villit peurat pyydettiin Kittilässä 1800-luvun lopulla. Suomalaiset uudisasukkaat saapuivat kylään kirkonkirjojen mukaan 1748, jolloin rakennettiin Äkäslompolon ensimmäinen talo. Siitä lähtien on kylässä ollut maanviljelystä – ensimmäiset talolliset elivät luonnonmukaisesti maitotuotteiden, viljan, riistan, kalan ja marjojen suhteen. Ohraa viljeltiin se, mikä voitiin. Muuta viljaa ostettiin mahdollisuuksien mukaan, markkinoiden aikaan Pajalassa ja myöhemmin Kolarissa. Taljat ja nahat tekivät mahdolliseksi esimerkiksi suolan ostamisen.

Tietä ei Äkäslompolon kylälle ollut, vaan kulkuväylänä käytettiin Äkäsjokea. (Luosun ja Äkäslompolon kylien välille muodostui kuitenkin polku, joka on vieläkin maastossa löydettävissä). Myöhemmin syntyi myös hevosella ja porolla ajettavissa oleva polkutie Äkäsjokisuuhun, johon asti pääsi maanteitse 1900-luvun alussa.

Ensimmäiset matkailijat saapuivat Äkäslompoloon 1930-luvulla. Matkailu ilman sen kummempaa syytä (kuten malminetsintää tai kartanpiirustusta) kummastutti aluksi paikallista väestöä, varsinkin kun matkailijat kiipesivät tunturiin aivan ilman mitään ”ymmärrettävää” syytä. Eipä aikaakaan, niin paikalliset asukkaat huomasivat, että matkailijoita majoittamalla voi hankkia lisäansioita, vaikka ensi alkuun majoituksesta tarjottu maksu ihmetytti – eihän Lapissa ollut sellaiseen totuttu, vaan kaikki matkamiehet olivat saaneet yösijan sen kummempia maksuja maksamatta. Ensimmäinen auto kävi Äkäslompolossa 1930-luvun alkupuolella ja sen jälkeen alkoivat tienparannushankkeet. Kesti kuitenkin vielä kotvasen, ennen kuin matkailijat pääsivät perille asti ”onnikalla”. Vasta 1950-luvulla linja-auto pääsi varmuudella perille asti.

Matkailijaryhmät olivat 1940-luvulla yleensä kylässä 10 päivää ja heidän lomaansa kutsuttiin ”kurssiksi”. Tunturikurssilaiset majoittuivat nykyisen mittapuun mukaan erittäin vaatimattomasti – joskus oli vuoteena pelkkä oljista sijattu peti lattialla. Kursseilla oli oma kokki mukana. Paikallista ruoanlaittajaa tarvittiin vasta 1950-luvulle tultaessa.

Laskettelun kehitys alkoi toden teolla vuonna 1957, jolloin Varkaankuruun aseteltiin ensimmäinen hissi. Se toimi Volkswagenin moottorilla ja kaikki tarvekalut sekä polttoaine oli kannettava paikalle mies-, poro- tai hevosvoimaa käyttämällä. Tunturiin ei tuolloin ollut tietä ja laskettelijakin joutui ensi alkuun hiihtämään melkoisen rupeaman ennen varsinaista laskettelua. Ylläkselle tuli tie Yleisradion mastohankkeen myötä 1967. Sen jälkeen kylä on muuttunut tasaista tahtia yhdeksi Suomen suurimmista talviurheilukeskuksista.